Hyvää jussia kaikille!Torstai 21.6.2012 Hirveän huonosti olen mitään tänne taas saanut kirjoitettua vaikka onhan tässä kai jotain pientä tapahtunutkin välissä. Pate ensinnäkin lähti naisiin Ruotsiin ja meillä on aikamoisen ikävä meidän isoa valkoista. Kaikki kuitenkin siellä hyvin ja jos hyvin käy, niin saadaan herra takaisin kotiin heinäkuussa. Kuun alussa pyörähdin Mortin kanssa Eryn näyttelyssä Hyvinkäällä. Olimme vain yhtenä päivänä eli lauantaina ja lähinnä hakemassa palkinnot noista Eryn vuoden kissa 2011 kisoista. Pipsahan (CH Acousticat's Areabile, SYS f 03) oli aikuisten 3., Kuku (GIP Spotless Camelia, OLH o) kastraattien 3. ja Oliver (Noxx Oliver Neuville OSH b 25) yllärinä nuorten 2. Suatiinpa taas raksupussia vähäks aikaa, kun palkinnot olivat noita lahjakortteja. Itse näyttelyssä ei ollut mitään uutta. Mortilla oli Donatella ja joo kyllähän se ihan tykkäs ja tp-valintoihinkin pyysi mutta ei mitään wow-efektiä todellakaan. Ja vähän jäi sellainen fiilis, että ihan hakemalla haettiin jotain huomautettavaa. Mortti saisi olla kookkaampi ja sillä saisi olla pidempi turkki. No, tuosta turkista voi olla montaa mieltä. Mun mielestä Mortilla on just mahtava turkki, kun se ei ole sellainen möyhy vaan tosi laskeutuva ja eihän se nyt vielä voi edes olla kovin pitkä... herra on vielä nuorissa. Häntä sillä on mun mielestä jo aivan mielettömässä karvassa mutta makunsa kullakin. Korkeudesta ei sentään voinut mitään sanoa tai vartalon pituudesta mutta häntäkin oli vain ok pituinen. En sitten tiedä, että jos pitkässä vartalossa hännän saa kevyesti vedettyä pään päälle ihan selkäpuolelta niin onko se vain ok? Paten häntä esimerkiksi jää johonkin nippanappa lapaluihin siinä metrisessä vartalossa, jos sinnekään ja sekin on ollut ihan ok pituinen. Ticking voisi kyllä olla enemmän ticking... mitä lie sekin sitten on kun eipä tuo juuri oikein tickingimmäksi mene :D Mutta vähän jäi sellainen maku, että jaa aha... Paikalla oli myös Sannan Liekki (Acousticat's Con Fuoco, OLH f) ja samaisella tuomarilla ja hyvin samankaltainen arvostelukin. Liekillä kuulemma olisi voinut olla vielä korkeammat jalat... Siis Liekillä ON tosi korkeat jalat naaraaksi mutta kauneus on katsojan silmässä, niinhän sitä sanotaan. Ja epäili myöskin, että olisiko Liekki tabby... Siis se on kilppari... punainen väri, ei koskaan yhtään haamua ole punaisessa eihän? Ja sitä paitsi Liekki on kaiken lisäksi ihan älyttömän tasainen kilppari mutta jotensakin Donatella ei nyt selkeästikään minun kasvateistani innostunut ja kaipasi selkeästi sitä sellaista pöyheää pumps-pitkäkarvaa, jota toki vanhat kastraatit helposti ovatkin :) mutta nämä ovat kyllä junnuja. No, itse olen kyllä aika tyytyväinen noihin molempiin ja aikalailla eri mieltä noista "epäkohdista" mutta toki eihän täydellistä kissaa olekaan. Tää oli vähän sitä samaa huttua, kun Kukusta aina taas sanotaan, että korkeat elegantit jalat... öö niinkuin millä planeetalla :D Jalat sillä on ihan ok korkuiset mutta että elegantit LOL - edelleenkin lapiot! Seuraavia näytelmiä sitten heinäkuun lopulla jonkunlaisella kokoonpanolla... ainakin Mortti, Iita ja Einari sijoituskodista näyttäytyy tuolla. Täpläpojatkin Vinski ja Leksa kävivät näytelmissä Hankasalmella ja sielläkin ylläripylläri molemmilla tulos EX1, tp-valinnoissa oli kumpikin käynyt sentään :) Hienoja poikia molemmat ja hienosti olivat kuulemma käyttäytyneet ja venyneet :) Kävin tänään myös katsomassa Reppulia, josta on tullut iso mies mutta ihan yhtä hömppätuutta. Hyvin on herrasta pidetty huolta Mian ja Juhanin luona ja kovin hyväntuulinen määkijä oli heti ovella vastassa :D Mutta loppuun sitten kuvia ihan pirusti :) Mennään nyt tarinan järjestyksessä. Ekaks Patura ennen maailmalle lähtöä.
|
|||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||
Ehkä toi tuomari oli vähän tötteröissä... Mortin häntä vaan ok pituinen, what a joke, sehän on metrinen :D
Ja Liekki olis tabby, niin mistä suunnasta katsottuna :DDD
Ehkä Dahliastakin sit leivotaan tabby kun sen silmäkulmasta lähtee "raita" ja sen jaloissa on "raitoja" :P
Hyvää juhannusta!