Surok takanaMaanantai 2.8.2010 klo 15:01 Olimme sitten sunnuntaina Pipsan ja Paten kanssa Surokin 50 v. juhlanäyttelyssä jäähallissa. Itselläni olisi ollut paljon kaikkea muutakin tekemistä ja jollain lailla en ollut näyttelyfiiliksissä lainkaan. Onneksi näyttely loppui sen verran aikaisin, että angstini ei päässyt kasvamaan rajattomaksi. Tuli taas se koko touhun kyseenalaistamisen tunne, varsinkin pentujen kohdalla sillä Ex1 tuloksia sieltä haetaan eikä ne sen enempää mihinkään kerry. No kokemusta kokemusta kaikki jankuttaa - sovitaan sitten vaikka niin :) Jeps, kokemusta olivat siis Pipsa ja Pate hakemassa ja EX1 tulokset saivat. Pipsalla oli tuomarina Albert Kurkowski, joka kyllä näki Pipsassa paljon hyvää. Elegantti kaunis vartalo, pitkät jalat, pitkä häntä, hyvä profiili ja hyvä silmien väri. Lisäksi Kurkowski kiinnitti huomiota noihin Piiperoisen laikkuihin ja tykkäsi kovasti. Korvat tietty voisivat olla himpun alempana ja turkista sanoi, että vielä ihan babycoat mutta hieno siitä tulee :). Pipsa käväisi vielä tp-valinnoissa. Patella oli Martti Peltonen, jonka arvostelut ovat useinmiten ylläri :) Välillä hyvään, välillä pahaan. Peltonen tykkäsi Patesta kaikin puolin muuten paitsi ne silmät. Tihrusilmät häiritsivät Peltosta niin paljon, että jätti Paten tp-valinnoista mutta kylläkin sanoi, että toivottavasti ne iän myötä vähän aukeaisivat ja silloin Pate on oikein tervetullut nominoitavaksi. Hieno kissa muuten :) No ne silmät nyt ovat tihrut ja jakaa mielipiteet - se tiedetään. Aika näyttää, rupeaako mies katsomaan ihan avoimilla silmillä tuolla ulkomaailmassakin - kotona kyllä aika ajoittain :) Pate kuitenkin on ensimmäinen kissani, jolla on tuomarienkin mielestä hyvän kokoiset korvat, hyvin sijoittuneet ja riittävän avoimet alhaalta. Hyvä niin, koska Pate-mies ei kuitenkaan mikään kolvahilviö ole vaan ihanan sopusuhtainen - jäi nyt vain silmistä vähän vajaaksi mutta eihän sitä kaikkea voi saada :D. Hieno mies purista purrutti pöydällä ja oli yhtä onnea kun kotiin päästiin - kollinpötkylä mussukka. Kameraa ei ollut mukana, kun olin jalkapatikassa kotikulmilla ja minimoin kaiken painolastin mutta Leenan kameras löytyi parit :) Ekaks Pate-mies :)
|
||||||||