Pentuset 2 viikkoaPerjantai 5.3.2010 klo 23:19 Meidän mamma on niin huono antamaan noita lapsosiaan kuvattavaksi, että näiden 2-viikkoiskuvienkin saaminen oli työn takana. Nelia katsoo 3 sekuntia kun lapsonen on viety pesästä ja se riittää - heti vauva takaisin. No nämä on nyt sitten räpsitty hätäseen ja näidenkin jälkeen sain aikamoisen pälpätyksen ja valituksen, että miksi sinä noin teit ja mähän olen sanonut. Rouva oikein asettui tuohon selvittämään minulle, että ei saa tehdä noin, vaikka pennut olivat jo kiltisti palautettu pesään. Hassu mamma, mutta hyvä sellainen. Muuten on mennyt hyvin, Nelia hoitaa lapsiaan ja lapset kasvavat. Pesän paikkaa vaihdettiin tuossa muutama päivä sitten. Nelian oma idea oli sängyn alusta, mutta minusta se oli vähän huono paikka. Saatiin kompromissa aikaiseksi ja pesälle pyhitettiin yhdestä vaatekaapista sitten alue. Ovea ei kyllä saa eikä laitettaisiinkaan kiinni, mutta Nelia on ollut toistaiseksi tyytyväinen. No, tässä näitä kuvia ja näitä on nyt aina paljon kun pentujakin on aikas moinen kasa :) Valkoisista 2 on vielä ihan ilman väriä eli voisi päätellä, että jotain vaaleampaa naamiota on niistä tiedossa - kaneliako - ooh - tai sitten ei :). 2:lla on korvissa irralliset täplät ja muutenkin väritys katkeava ja valkoinen rantu nenässäkin, joka nyt sitten voisi viitata siihen, että saattaisivat minun ihmeekseni ollakin syssejä ja yhdellä on sitten ihan perinteisesti sinertävät rannut korvissa. Noilla syssin tapasilla on huomattavasti tummemmat väriaihiot, joten olisiko sitten ruskeaa (mustaa) tulossa sieltä ja tuo yksi voisi hyvässä lykyssä jäädä siniseksi. Nämä kuitenkin ihan vaan arvailuja, koska en todellakaan ole mikään naamioekspertti :) Joukossa siis tytöi ja poikii :)
|
||||||||||||||